"Suuri luovuus vaatii suurta tuskaa"

 Hei lukijat, 

Tämä postaus on enemmänkin oma pohdintani liittyen kirjoittamiseen ja oikeastaan mihin tahansa luovuuteen. Luin hiljattain Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta-kirjasarjan ensimmäisen kirjan, jossa oli suomennettu lause jotakuinkin näin: "suuri luovuus vaatii suurta tuskaa". Lause jäi heti mieleeni, koska olen aina ollut erittäin luova ihminen, vaikka lähes kymmenen vuoden ajan elämästäni yritinkin piilottaa ja tukahduttaa sitä luovuutta. Pohdin omaa elämääni, ja sitä, onko luovuuteni todella vaatinut suurta tuskaa, enkä usko sen vaatineen. Tänään tosin tapahtui jotain sellaista, joka saattoi hieman muuttaa käsitystäni. Olen nimittäin pitkän aikaa ollut jumissa romaanini kanssa, jota olen kirjoittanut ehkä maalis-huhtikuusta lähtien. Tavoitteeni on ollut saada se valmiiksi ennen vuoden loppua (jep, saattaa olla hieman liian kunnianhimoinen tavoite, mutta onneksi kaikkia tavoitteita ei tarvitse aina saavuttaa), mutta olen ollut nyt ainakin yli kuukauden jumissa kaiken kirjoittamisen kanssa. Osasyy siihen on se, mikä aina eli omat vanhempani. Kun kerron heille omasta luovasta puolestani, he vähättelevät sitä tai toteavat luovien asioiden olevan "kivoja harrastuksia". Oma unelmani on kuitenkin tehdä kirjoittamisesta ammatti, joten tuokin kommentti kuulostaa omaan korvaani vähättelevältä. Niin kävi taas nyt, mikä sammutti sen luovuuteni hetkeksi, koska hetkeksi päästin vanhempani taas pääni sisään. 

Tänään kuitenkin sain ystävältäni viestin, joka laukaisi minussa tukahdutetun tuskan tunteen, sekä tajuamuksen siitä, etten välttämättä koskaan tule saavuttamaan erästä unelmaa, jota olen 16-vuotiaasta asti toivonut (se ei ole kirjailijan ura, koska sitä olen toivonut 10- tai 11-vuotiaasta asti, ja sen tiedän olevan ainakin teoriassa saavutettavissa, kunhan en kuole). Tuska oli syvä, ja purin sen ajattelemattomasti kumppaniini, ja onnistuimme saamaan aikaan riidan, joka satutti vieläkin syvemmältä. Tämä suuri tuska ajoi minut kuitenkin kirjoittamaan, ja ensimmäistä kertaa aikoihin sain kirjoitettua parin tunnin ajan luovuuden täysin keskeytymättä. Joten, en olekaan enää niin varma, vaatiiko suuri luovuus suurta tuskaa, vai ehkä suuri tuska pääsee vapauttamaan tukahdutetun suuren luovuuden? 

Jatkokertomusta luvassa todennäköisesti seuraavassa postauksessa - ehkä jo tällä viikolla. Edellisen luvun voit lukea täältä: https://anninkuiskaus.blogspot.com/2022/08/hankala-potilas.html