Noin kymmenen vuotta myöhemmin osa 3

Illat pimenivät ja kylmä kosteus nosti Ainon ihokarvat pystyyn paljailla käsivarsilla. Hän hieroi käsivarsiaan ja nopeutti askeleitaan. Oli elokuu, kohta kesä olisi kokonaan ohi kun syksy puhaltaisi sen pois tieltään. Lehdet alkoivat vähän kerrallaan kellastua, heinää korjattiin pelloilta. Pieni haikeus täytti Ainon sydämen. Hän rakasti kesää, sen eloisuutta, ihmisiä, jotka nauttivat kesän pienimmistäkin antimista, auringossa lämmenneitä järviä, joiden vesi oli kuitenkin riittävään kylmää viilentämään ihoa kuumana päivänä. Lämpimiä sadepäiviä, paahtavaa hellettä seuranneita ukkosia. Päiviään Ahorannassa piikana. Parasta oli, kun sai auttaa talon tytärtä Vilhelmiinaa. Vilhelmiina kun oli Ainon kanssa samanikäinen, ja heillä oli samankaltaisia unelmia. Että he naisinakin saisivat pitää omaa yritystään, kyläkauppaa, tai kasvattaa hevosia tai karjaa maatilalla. Ainon unelma oli hankkia iso talo, jonne hän voisi ottaa matkalaisia yöksi pientä maksua vastaan. 

Aino saapui puron varteen. Hän kyykistyi sen eteen, kastoi kätensä ja värähti. Vesi oli kylmää. Kohta yöt kylmenisivät niin paljon, ettei hän voisi enää peseytyä purossa. Eivätkä Kustaava ja Klaus Hartikainen omistaneet saunaakaan, saatika järvenrantatonttia. Täytynee siis nauttia puhtaudesta vielä kun voi, Aino sanoi itselleen mielessään päättäväisesti alkaessaan pestä itseään. Kuivatessaan kasvojaan pyyhkeellä, Aino tunsi jotain epämiellyttävää. Aivan kuin joku katselisi häntä. Hän laski pyyhkeen ja tuijotti suoraan läpitunkeviin tummansinisiin silmiin. Aino henkäisi pelästyneenä, pudotti pyyhkeen ja kirosi. "Sinulla on hiton kova kieli lempeäksi sairaanhoitajaksi." Petter sanoi ja naurahti. "Mitä sinä perkele tulet tänne keskellä yötä pelästyttämään!" Aino tiuskaisi takaisin. Petter vakavoitui. "Minut päästettiin kotiin, ja isä lähetti vain hevosen vaunujen sijaan. Aino heltyi. "Ethän sinä saisi edes mennä vielä kotiin, minä vasta tänään tyrehdytin verenvuodon ja meidän täytyisi sairaalalla sinua vielä vuorokausi ainakin vahtia.." "Minua tarvitaan kotona. Äiti on sairastunut." Petter loi katseensa käsiinsä, jotka pitelivät hihnaa. Molemmat olivat hiljaa.

"Aino!" Kuului terävä ääni läheltä. Aino hätkähti ja keräsi tavaransa. "K-klaus." Aino sai soperrettua. Klaus vilkaisi tiukasti Petteriä ja sitten Ainoa. "Ette kai te harrasta täällä haureutta?" Kuului tiukka kysymys. Ainon posket helahtivat punaiseksi. "Emme, herra." Petter kiirehti vastaamaan. "Olen Petter Ahoranta, Ahorannan kartanosta. Olin tänään hoidettavana sotasairaalalla haavoituttuani rintamalla." Kunnioitus nousi Klausin silmiin. "Vai kartanonpoikia... Pahoittelut, Petter. Kuulin ääniä ja pelkäsin meidän Ainon puolesta." "Täysin ymmärrettävää, herra. Minun täytyykin tästä joutua. Pahoittelut." Petter sanoi ja alkoi kääntää hevostaan, mutta ähkäisi kivun viiltäessä reidestä pitkin vartaloa. Aino otti vaistomaisesti askeleen häntä kohti, mutta Petter nosti kätensä. "En tarvitse apua. Saat huomenna tulla katsomaan minua kartanolle, sairaalalle en enää jouda. Toivottavasti näemme huomenna, Aino Otontytär." Petter sanoi ja katsoi läpitunkevilla silmillään suoraan Ainon silmiin, ja niistä todennäköisesti läpi. "Minä..." Aino sai sanottua, mutta Petter katosi yöhön. Klaus otti Ainolta tavaroita kannettavakseen ja he kulkivat yhdessä talolle. "Vai veit sinä oikein kartanonherran sydämen..." Klaus myhäili puoliksi itsekseen. "Ei tässä mitään sydämiä olla viety!" Aino kivahti takaisin vähän turhankin kiivaasti. Klaus kohotti vain tietävän näköisenä toista kulmakarvaansa avatessaan oven Ainolle. Molemmat astuivat sisään.

Illalla peiton alla Hilda vihdoin pääsi paljastamaan salaisuutensa. Aukusti oli kutsunut hänet uimaan! He pääsisivät oikein hevosilla matkaan, joten he menisivät vähän tavallista kauemmas, Kelujärvelle asti. "Se lupasi oikein eväätkin tuoda ja tarjota!" Hilda kuiski innoissaan ja molemmat kikattivat niin hiljaa kuin pystyivät. "Isä muuten mainitsi ohimennen, että se Petter kosiskelee sinua?" Hilda kysyi naama vakavana, vaikka halusikin kiusoitella. "Perkeleen perkele, kun eivät anna rauhassa olla..!" Aino aloitti, mutta hiljeni. "Hilda, minä en aio naimisiin. Vaikka Petter kosiskelisikin, mitä se ei varmasti tee, ei minusta sille ole vaimoksi." "Mutta Aino, sitä kutsutaan oikein Lapin prinssiksi! Tulee omistamaan enemmän maita ja tiloja kuin meistä kukaan uskaltaa edes haaveilla." Hilda yritti. "Tiedän, muttei se ole minun tyyppiä. Jos joskus otan miehen, otan sellaisen hiljaisen ja vakavan metsänkävijän, erakon." Aino sanoi. Hilda hienoisesti järkyttyi ennen kuin tajusi Ainon laskevan leikkiä. "Nyt sinä pilailet. Vai muka erakon kun Lapin prinssiä tarjotaan!" Molemmat nauroivat, mutta oli aika käydä jo nukkumaan. Ainolla oli pitkä päivä taas sotasairaalalla tiedossa.