Petter makasi sängyllä liikkumattomana. "Sairaanhoitaja Aino Otontytär, " palveluspoika ilmoitti röyhistäen ryhtiään. Petter liikautti vain kättään heikosti. Tukahtuneista sanoista ei saanut selvää. Parin sekunnin ajan Aino pohti, mahtoiko Petter esittää pystyäkseen perustelemaan, miksi kutsui Ainon tänne niin kiireellä. Sitten hän totesi Petterin olevan tosissaan, ja käveli tämän viereen. "Otsasi on ihan kuuma..." Aino totesi kokeiltuaan sitä. Petterin pulssi oli korkea, hän hikoili. Kasvot kalpeat, posket kuumeenpunaiset. "Hänen haavansa on tulehtunut," Aino totesi. "Tuo nopeasti minulle mahdollisimman kylmiä kääreitä sekä alkoholia haavan puhdistamiseen," Aino jatkoi määräten palveluspoikaa. Poika jäi hetkeksi paikoilleen ymmällään, sillä hän ei ollut varma, kuuluisiko hänen ottaa käskyjä vastaan sairaidenhoitajalta vai ei. Aino vilkaisi turhautuneena Petteriin, joka oli liian kuumehouruissaan komentaakseen poikaa, joten Aino otti päättäväisesti ohjat omiin käsiinsä. "Ala mennä!" Hän tiuskaisi niin painokkaasti, että palveluspoika hätkähti ja suoristi ryhtiään - mikäli ylipäätään mahdollista, entisestään. "Kyllä rouva." Hän oli jo lähdössä, mutta pysähtyi korjaamaan lausettaan. "Neiti, tarkoitan, pahoitteluni." Sitten hän ryntäsi tiehensä Ainon vihaisen katseen saattelemana. Aino kääntyi Petterin puoleen ja alkoi hiljaisella, ja erittäin lempeällä äänellä puhua Petterille, pitääkseen tämän tunteet rauhallisina. Ainosta oli sodan aikana kehittynyt erittäin pätevä hoitaja, ja tiesi, että liian voimakkaat tunteet pahentaisivat tautia. Aino avasi Petterin reiden veriset siteet. Haava oli alkanut vuotaa uudelleen. "Tämä on paha juttu," Aino ajatteli mielessään, mutta varoi sanomasta tai elehtimästä mitenkään. Pelko alkoi kuristaa Ainon sydäntä, koska hän oli ihminen, joka aina lämpimästi välitti potilaistaan. Myös niistä, jotka koki työn ulkopuolella liian tunkeileviksi ja itsekkäiksi. Aino toivoi palveluspojan tulevan nopeasti takaisin.
Hetken kuluttua oven takaa kuului läheneviä juoksuaskeleita, jotka pysähtyivät aivan oven taakse. Aino keskittyi tarkasti kuuntelemaan. Jonkun raskas hengitys, ilmeisesti juoksuponnistelun jäljiltä, kuului selvästi huoneeseen, mutta kyseinen henkilö, kuka sitten ikinä olikaan, ei ilmeisesti halunnut jostain syystä astua sisään. Aino kohotti kulmiaan. Oli kyseessä ihmisen henki, joten tuon oven takana piilottelevan henkilön olisi parempi tulla nopeasti ovesta sisään. Aino oli erittäin kärsivällinen luonteeltaan, mutta potilaiden kanssa hän ei viivytellyt. Hän nousi siis sängyltä valmiina rientämään ovelle, kun ovi aukesi. Ovella oli tulipunainen hovimestari, jonka otsaa koristivat märät hikikarpalot. "Neiti... " Hovimestari joutui karaisemaan kurkkuaan ennen kuin aloitti uudestaan. "Hyvä neiti Otontytär. Toin teille pyytämänne tarvikkeet. Märät kääreet on viilennetty kylmimmässä lähipurossa, ja tässä on hienointa vodkaa puhdistamista varten," hovimestari sai sanotuksi syvällä äänellään, ja yritti piilotella juoksemisen aiheuttamaa puuskutusta. "Kiitän teitä." Aino niiasi pikaisesti, ja ryntäsi hovimestarin luo kerätäkseen tarvikkeet. Sitten hän alkoi valmistella Petteriä haavanpuhdistukseen. Hovimestari oli jo kääntynyt lähteäkseen, mutta hän epäröin ovella. "Neiti?" "Kyllä, herra?" Aino vastasi muissa maailmoissa. Hän asetteli kylmää käärettä huolellisesti Petterin otsalle saadakseen kuumeen laskemaan. "Tuota, olisiko sopivaa jäädä seuraamaan?" Hovimestari kysyi varovasti. "Minä... Olen ollut Ahorannassa Petterin syntymästä asti, ja hän on minulle kuin oma poika, joten..." "Jää vapaasti. Mutta tarvitsen työskentelyrauhan." Aino vastasi ja loi hovimestariin tiukan katseen. Hovimestari nyökkäsi jäykästi, ja siirtyi sängyn viereen seuraamaan Ainon työtä. Aino kastoi kuivaa rättiä alkoholiin, ja paineli sen jälkeen rätillä varovasti Petterin reittä. Petter alkoi liikahdella hermostuneen oloisesti, hänen päänsä heitteli puolelta toiselle, mutta hän ei herännyt. Aino jatkoi painelua. Haava ei vaikuttanut pahasti tulehtuneelta, eikä Aino pystynyt paikantamaan haavasta mitään selkeää roskaa, mikä tulehduksen olisi voinut aiheuttaa. Suoritettuaan haavan puhdistuksen, Aino sitoi haavan uudelleen ja vaihtoi Petterin otsakääreen. Sitten Aino pyyhkäisi otsaansa ja käänsi katseensa suoraan hovimestarin huolestuneisiin silmiin.
"Mitä me nyt teemme?" Hovimestari kysyi neuvottomana. Aino pystyi näkemään hovimestarin aidon huolen ja rakkauden Petteriä kohtaan, mikä sai Ainon sydämen sulamaan hiukkasen, joten hän pehmensi äänensä vastatessaan hovimestarin kysymykseen, ja laski kätensä hovimestarin käden päälle. Hovimestari näytti ensin järkyttyneeltä fyysisestä kosketuksesta, mutta puristi sitten vastavuoroisesti Ainon kättä ymmärtäessään, että he molemmat toivoivat potilaan parantumista yhtä suurella intohimolla. Sitten Aino katsoi hovimestaria suoraan silmiin ja kertoi karun totuuden. "Me odotamme."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti