Maria

Rakkaat lukijat, 

On aika jatkaa Lapin prinssin parissa, joten sen kummempia selittelemättä, mennään asiaan...

Hovimestari Adolf oli ohjannut Ainon käytävän läpi alakertaan palveluskunnan huoneisiin. Jopa palveluskunnan tilat olivat Ahorannassa valoisat ja avarat - ehkä siksi, että ne eivät tavallisten kartanoiden tapaan sijainneetkaan kellarikerroksessa, vaan kartanon ensimmäisessä kerroksessa, jolloin luonnonvalo pääsi isoista ikkunoista sisään valaisemaan huoneita. Aino sai ihan oman huoneen. Hän seisoi huoneen ovella mykistyneenä vielä silloinkin, kun yksi Ainolle jo ennestään tutuista piioista, Maria, ilmestyi hänen taakseen. "Aino!" Maria kiljahti innoissaan ja hyppäsi Ainon kaulaan. "Ihanaa nähdä! Pelkäsin, että miten sinun käy siellä sotasairaalalla. Siellä on varmasti ollut hurjaa, kerro minulle kaikki!" Maria talutti Ainon sängyn reunalle istumaan. Maria oli toinen Ahorannan kuudesta piiasta, joita ei oltu vapautettu sotasairaalan käyttöön. Aino naurahti. "Ei siellä mitenkään ihmeellistä ole. Siivoamisen ja pyykkäämisen sijasta minä vain puhdistan ja sidon loukkaantuneiden sotilaiden haavoja ja väistelen heidän lähentely-yrityksiään." Aino selitti huvittuneena. Marian silmät loistivat. "Onko se karmeaa, nähdä ne kaikki haavat ja irti revityt raajat?" "Ei se ihan noin raakaa kuitenkaan ole. Usein joku on ehtinyt jo ensihoitaa haavat ja raajat paikan päällä, ja meille jää lähinnä viimeistely. Toki, Ahorannan tulevan isännän tilanne oli aika paha." "Kerro heti!" Maria vaati. Aino muuttui haluttomaksi. "Enpä tiedä, ei taida olla oikein soveliasta puhua isäntämme asioista." Maria koetti inttää vielä hetken, mutta luovutti sitten. Maria oli helposti innostuva, mutta myös helposti asioita unohtava, hieman huolimaton luonne. Aino oli korjaillut hänen jälkiään useasti, jotta Mariaa ei irtisanottaisi, sillä Aino tiesi, miten tärkeä tämä työpaikka Marialle oli. Hän myös tiesi Marian vanhempien odottaneen Marialta paljon, sillä Maria oli hauskannäköinen nuori nainen, jolle he olivat odottaneet ihan kohtalaisia kosijoitakin. Maria vaan ei ollut vaikuttanut kosijoista kiinnostuneelta. 

"Mites täällä on sujunut?" Aino kysyi kääntääkseen keskustelun pois itsestään. "No, sitä samaa vanhaa. Emäntä valittelee luitaan ja niveliään, isäntä ei ole koskaan kotona ja nuorempia veljeksiä ketuttaa, että Petter perii aikanaan kaiken." Maria tiivisti. "Vanhempani haluavat edelleen, että menisin naimisiin, mutta enhän minä osaa päättää! Oiva ja Armas ovat molemmat niin hyviä vaihtoehtoja," Maria naureskeli silmiensä edelleen loistaen. Aino nauroi ensin mukana, mutta vakavoitui sitten, huolissaan ystävänsä kohtalosta. "Entä, jos miettisimme Oivan ja Armaksen hyviä ja huonoja puolia? Jos sitten pystyisit helpommin päättämään?" Aino kysyi mietteliäästi. Maria nauroi ensin hersyvää nauruaan, mutta nauru hiipui hänen huomatessaan Ainon olevan tosissaan. "Niin no, miksipäs ei." Maria totesi hajamielisesti. Niin he alkoivat luetella. Oiva oli rotevampi, mutta Armaksella oli kauniimmat silmät. Armaksella oli isompi omaisuus, mutta Oiva osasi aina naurattaa Mariaa. "Sinä naurat aina, miehestä huolimatta." Aino huomautti, ja Marian oli pakko myöntää asia totuutena. He pohtivat hyviä ja huonoja puolia noin puolen tunnin ajan, ajoittain vitsaillen, mutta suurimman osan ajasta tosissaan, kunnes Maria muisti tehneensä Ainolle kylvyn. "Minähän tein sinulle kylyvyn! Herttinen sentään, melkeen unohin. Tule." Maria tarttui Ainoa kädestä ja vetäisi tämän mukaansa.